Kirjoittajille tulee toisinaan aikoja, jolloin tyhjä paperi (tai tässä tapauksessa ruutu) tuottaa merkittäviä luomisentuskia. Etenkin, kun elämä paratiisissa iskee kaistalleni mieluisia esteitä, joka estää allekirjoittanutta toimimasta aktiivisesti tämän blogin saralla. Nyt hedonismin viikot ovat taas väliaikaisesti ohitse, ja kirjottajan sisäinen Dumas nostaa jälleen rumaa päätään. On aika jälleen astua memory lanelle ja kerrata kuluneiden viikkojen tapahtumia ja kohokohtia.
Vieraita
Paljonpuhuva otsikko kiteyttää yhteen sanaan tämän kappaleen sisällön. Helmikuun lopulla saimme mieluisia vieraita koti-Suomesta, isämme ja allekirjoittaneen henkilökohtaisen muusan muodossa. Päitä oli lyöty yhteen, jotta riittävä määrä ohjelmaa saataisiin mahtuvaan tähän verrattain lyhyeen aikaan kun vieraamme meitä läsnäolollaan kunnioittavat. Viikon 1 ohjelmaan saatiin mahtumaan koko värisuora ohjelmaa Bangkokin sykkivässä metropolissa. Sukhumvitin alue, Siam Ocean World ja MBK-shoppailutaivas/helvetti, Chao Phraya-jokiristeily, maaginen Chinatown, Wat Phon harras temppelialue sekä yli kolmesataametrinen Bayoke Tower.
Toisella viikolla isämme palasi tuolloin hyiseen Härmään, ja allekirjoittanut otti pikku- Myyn selkäreppuun ja näin suunnattiin kohti Koh Changia, elefanttisaarta, jossa tarkoituksenamme nauttia rauhaisasta bungalow/rantaelämästä. Koh Chang on kartalla elefantin päätä muistuttava saari, joka on pinta-alaltaan Thaimaan toiseksi suurin ja itäisen Thaimaan suurin. Luonnonvaraisenahan elefantteja ei saarella ole, mutta pikkuseikat siikseen. Saari on vuoristoinen ja luonnonkaunis, mukavilla hiekkarannoilla ja leppoisilla terasseilla varustettuna. Saari tarjosi myös romanttisia auringonlaskuja, hyttysiä, ja mahtavan elefanttitrekin, jossa allekirjoittanut laitettiin ennaltarvaattomasti behemotin niskaan istumaan. Kokemus oli hieno, mutta luonnollisesti eläintenystävän takaraivossa jyskytti ajatus Thaimaan kansalliseläimen ja ikiaikaisen symbolin laaja-alaisesta väärinkäytöstä ja nöyryyttämisestä nykyisten turistivirtojen tarpeiden tyydyttämisen vuoksi. Koh Changin jälkeen paluu Enkelten kaupunkiin oli edessä, ja kotikaupunkiin päästiin lopulta loputtoman minibussi/taksisäädön jälkeen. Koh Changia voi suositella kaikille, joka haluaa tehdä helpohkon retken pääkaupungista valkoisille rannoille. Pohjoisosa on hyvin turistipitoinen, joten rauhaa rakastavan kannattaa suunnata ennemmin Lonely Beachille (kaunis ranta ja ajoittaisia beach partyja) tai vielä etelämmäs (loputonta rauhaa jsa kivikkoisia rantoja). Bangkokissa puolestaan odotti kahteen viikkoon toiset haikeat jäähyväiset..
Valkoisia rantoja
Vieraita oli luvassa kun Merenkävijä-Koljonen ja Bruna-Leskinen siunasivat kaupunkia läsnäolollaan. Matkaan tarttui myös nurkissa jo hetken pyörinyt Juha Veijonen, joka osoittautui loman aikana lähes ammattimaiseksi erilaisten ajonheuvojen kuljettajaksi. Huuruisen alkuloman jälkeen seurue suuntasi kohti karstakallioiden ja turkoosien vesien etelää. Lento Bangkokista Krabin kentälle sujui hujauksessa, tämän erilaiset kulkuneuvot bussista longtail-boatiin kuljettivat seurueen Ton Sain rannalle, jossa tarkoituksena oli viettää ensimmäiset päivät. Ton Sai on rauhallinen ja hipahtava reppumatkaajakohde, jossa samsonitet loistavat poissaolollaan, ja reggaemusiikki sekä kalliokiipeily hallitsee tunnelmaa. Täällä vietettiin kaksi yötä, majapaikkana toimi Paasook Resort, jota voi lämpimästi suositella kaikille. Kyseessä oli perussiisti, edullinen mökkikylä, josta bungalowi kahdelle irtoaa sopuisaan 300 THB hintaan.
Kahden yön jälkeen ajauduttiin väärille raiteille ja paikka vaihtui Railay Eastiin ja Westiin, joka osoittautui loppujen lopuksi Ton Saita rauhattomammaksi ja turistipitoiseksi lomakohteeksi. Allekirjoittaneen aikaa täällä väritti myös kokonaisen päivän vienyt ruokamyrkytys. Rai Laysta ei muuta sanottavaa jäänyt, kuin se, että paikka olisi ollut upea ilman miljoonia turisteja ja sen mukanaan tuomaa vääränlaista kehitystä. Täällä majapaikkana oli Rapala Resort, kohtuuhintainen mökkikylä itäisen rannan rinteessä. Tässä vaiheessa olimme autuaan tietämättömiä Koh Lantalla odottavasta paratiisista..
Koh Lantalle saavuttiin laivalla suoraan Rai Laylta. Pilvinen sää tarkoitti tietysti sitä, että aurinkorasvaa ei tarvita. Koh Lantalla yllätys olikin melkoinen kun vaihteleva punoitus loisti seurueen kasvoilla, käsillä, niskoissa ja rinnoissa. Thaimaalaisen tapaan iz okay, ja Koh Lantan loma sai alkaa. Majapaikka löytyi suhteellisen nopeasti, tosin puolet seurueesta vaihtoivat mökkikylää bungalowissa vilistäneiden lepakoiden ja rottien inspiroimana. Myös aikaisemman asukkaan mestoille jättämä huumeruisku toimi vauhdittavana tekijänä. Allekirjoittaneen ja Juha Veijosen bungalowi puolestaan oli hyvä ja päätös jäädä paikoilleen oli paikallaan. Päiviä hallitsi kortin peluu, biljardin peluu, binittely, uiminen, ja yleinen mitään tekemättömyys, eli juurikin se mitä tämänkaltaisen reissun kuuluu tarjota.
Koitti päivä, jolloin seurueemme päätti skootterin lisäksi vuokrata paikallisen Tuk-Tuk-ajoneuvon, paikallisten suureksi huvitukseksi. Kyseistä kulkuneuvoa kuvasi perässä oleva valtava Union Jack, ja ohjastajana toiminut ajoneuvojen yleismies Veijonen. Tuk-Tuk ja sen lisäksi vuokrattu skootteri kuljetti seurueen Lantan eteläosassa sijaitseville luolille, joka osoittautui ikimuistoiseksi. Luolastoon sisään tungettiin miehenmentävästä aukosta, mutta sisällä odotti valtavia luolia, joissa tunnelma oli kuin goottilaisessa kirkossa. Paluu luolista ulos tapahtui suurien luolien ja pienten ryömittävien kolojen kautta, ja näntiinpä luolan kattoa peittävä lepakkojen armeijakin. Huvittava matka jatkui kohti Lantan vanhaa kaupunkia, joka on saaren hiljaisella itärannikolla sijaitseva hiljainen kylä, jossa kiinalaisvaikutteet ovat vahvasti nähtävissä, niin ihmisissä kuin arkkitehtuurissakin. Seuraavana päivänä päätettiin Juha Veijosen onneksi vaihtaa Tuk-Tuk kahteen skootteriin, ja matkaa jatkettiin kolmen piikin voimin. Suunnitelmana oli tarkastaa saaren eteläkärjessä oleva sea gypsyjen asuttama kylä. Kyseessä on saarta ikuisuuksia asuttama väki, joka elää elämäänsä turismin ulkopuolella perinteisillä tavollaan ja perinteisillä uskomuksillaa. Kylässä tunnelma oli uninen ja pysähtynyt, ja ennenkaikkea, aito. Seurueemme kiersi vielä saaren ympäri kokonaisuudessaan ja maisemat vaihteli itärannikon hiljaisuudesta pohjoisosan ruotsalaisturisteihin. Itse vietimme koko viikon saaren länsirannikolla, Khlong Khongissa, joka on etelämpänä kuin turistien kansoittama Long Beach. Tunnelma Khlong Khongilla oli rauhallinen, ja ranta uimavesineen upea.
Viimeisenä kokonaisena päivänä oli snorklausretken aika. Majapaikkamme hoiti varaukset kuntoon, ja Go Diven lava-auto nouti porukan klo 7:15 aamulla majapaikaltamme. Lyöttäydyimme mukaan laitesukeltajien veneelle, ja suuntasimme kohti Koh Haata, joka koostuu viidestä pienestä saaresta, ja on monien mielestä yksi Thaimaan hienoimmista snorklaus-ja sukelluskohteista. Laivalla tarjottiin aamiainen, lounas, tuoreita hedelmiä, ja loputon varasto erilaisia (alkoholittomia) juomia. Snorklaus itsessään oli mahtava kokemus, parhaimmillaan näkyvyyttä saattoi olla 25 metriä, ja meressä oli elämää enemmän kuin uskalsi odottaa. Ainoana takaiskuna oli ajautuminen keskelle meduusojen armeijaa, ja osa seurueesta saikin pistoksia raajoihinsa, tosin ei mitään vakavaa. Koko lysti maksoi 1400 THB (n. 35 euroa) ja oli todellakin koko rahan arvoinen. Kokemus on ikimuistoinen, pinnan alla odotti täysin uusi maailma. Perjantaina oli vuorossa paluu kotoisaan Bangkokiin ja seuraavalla viikolla odottaa paluu arkeen.
Kirjoitus venähti suhteettoman pitkäksi, toivottavasti rakkaat lukijat jaksavat keskittää mielenkiintonsa allekirjoittaneen tajunnanvirran tuotokseen.
Patrik
